Käsitellääs nyt eräs itselläni kokeilussa oleva sijoitusinstrumentti eli aikaisemminkin mainitsemani Envestio.com joka siis on lyhytaikaisten yrityslainojen joukkorahoitus sivusto. Palvelu on auennut sijoittajille loppuvuodesta 2017 ja itse kiinnostuin siitä alkukesästä 2018
Aluksi sivustolla tarjotut korot tuntuivat vain liian hyviltä ollakseen totta ja asiaa pitkään selvittelinkin löytämättä kuitenkaan luurankoja kaapista. Olin yhteydessä muun muassa taustayrityksen toimistolle ja keskustelin siellä toimivien henkilöiden kanssa. Lopulta tulin tulokseen että uskallan sijoittaa kyseisen alustan kautta. Lokakuussa 2018 laitoinkin kokeiluluontoisen 100 euroa palveluun ja sijoitin sen kahteen eri kohteeseen molempien laina-ajan ollessa 6 kuukautta. Toisen vuosikorko on 20,67% ja toisen 20,5%. Näistä tulleet korot sijoitin kolmanteen kohteeseen jossa vuosikorko on "vain" 17,5%. Tarkoituksena piakkoin lisätä tuonne lähipäivinä toiset 100 euroa.
Tällä hetkellä palvelussa tilanne siis se että sijoittaja määrät ovat kasvaneet voimakkaasti mutta uusia sijoituskohteita ei tule läheskään samaa tahtia kuin pitäisi, jolloin uudet kohteet rahoitetaan nopeastikin (uusimmat rahoitettiin alle 2 päivässä). Tämä osaltaan johtanut myös vuosikoron laskuun joka nykyään on kohteissa noin 16-19%. Alkuaikoina se oli reilu 20% lähes joka kohteella.
Ketkä siellä rahaa sitten tarvitsevat? Suurin osa on Baltiasta kotoisin yrityksiä toimialoina muun muassa energia-, elintarvike- ja raskasteollisuus. Yrityksiä oon siis joka lähtöön alkaen tuulivoimalan rakentamisesta vihannes myyjän kautta alumiinin kierrätykseen. Yritykset käyttävät palvelua siltarahoitukseen ennen kuin saavat pidempiaikaisen rahoitusjärjestelyn valmiiksi. Tästä syystä yritykset siis ovat valmiita maksamaan noinkin korkeaa korkoa. Ja tietysti eivätpä nämä yritykset varmasti mitään AAA- luokituksen yrityksiä ole. Tästä huolimatta vielä ei ainakaan ole tullut luottotappioita, mutta näissäkin tapauksissa ei jää tyhjän päälle. Käytännössä kaikki lainat ovat "secured debt" jolloin sijoittaja saa suoraan 80% pääomastaan takaisin ja loput 20% menee perinnän kautta. Lainoilla ei palvelussa ole lainkaan jälkimarkkinoita, mutta mikäli kesken laina-ajan tulee toisiin aatoksiin saa pääoman nostettua pois 95% osuudella alkuperäisestä eli toisin sanoen 5% pääomaa joutuu maksamaan tästä.
Pääoman laitto palveluun menee kansainvälisenä maksuna ja on siten ilmainen samoin kun palveluun liittyminen ja pääoman pois nosto. Kokeilin nostaa pääomaa pois ja omalle tililleni se tulikin neljässä päivässä eli sitäkin osin homma toimii hyvin. Muutenkin palvelun käyttöliittymä on erittäin helppo ja selkeä ja sieltä saa suoraan ladattua tarvittavat raportit verottajaa varten.
Omalta osaltani olen ollut tyytyväinen palveluun ja aion jatkaa sen käyttöä sekä lisätä pääomaa sinne nyt kun palvelu on läpäissyt kokeilujaksoni. Aion kuitenkin pitää sivuston osuuden salkustani varsin pienenä.
Mikäli päätit kokeilla sivustoa rekisteröidy ja talleta 100 euroa alla olevan linkin kautta niin saamme MOLEMMAT 5 euron palkkion saman tien sekä pienen komission seuraavan 100 päivän ajan. Mennessäsi linkin kautta näyttää ettei mitään erikoista tapahdu, mutta se toimii kyllä.
Rekisteröitymislinkki: https://envestio.com/?invite=tPcxaOr
sunnuntai 31. maaliskuuta 2019
sunnuntai 3. maaliskuuta 2019
Kuukausikatsaus 2/2019 tylsän tappavaa menoa
Taas vierähti kuukausi ilman että sain mitään tekstiä julkaistua vaikka kolme tuli kyllä kirjoitettua mutta viimeistely on vielä tekemättä... kyllä ne sieltä vielä tulee.
Sitten itse aiheeseen eli helmikuussa tapahtui taloudessani yhtä sun toista. Heti alkukuusta tuli MP-messuilta ostettua kauan kuolattu pyörä jonka sai messu tarjouksena täysin kuluttomalla osamaksulla joten siihen varattu 6000 euroa jää toistaiseksi vielä Bank Norwegianiin kasvamaan korkoa ja maksan pyörää palkasta suoraan. Uutta ajoasua varten tosin nostin BN:stä 500 euroa.
Tein myös nettovarallisuuteeni pyörästä suoraan 600 euron arvon alaskirjauksen ostohinnasta johtuen siitä että pyörä on uusi ja sen jälleen myyntihinta olisi suoraan varmasti tuon verran vähemmän.
Sitten mitä muuta toimenpiteitä salkkuuni tein niin kokeellisesti merkitsin 100 eurolla Nordnetin Smart 15 rahastoa aikomuksena todennäköisesti lisätä sinne enemmänkin ajan myötä. Lehdon dippauksen myötä tankkasin sitä myös 50 osaketta 4,34 osake hinnalla osuen aika hyvin pohjaan sillä hinta sisältää 1% kaupankäynti kulun. ASP:lle talletin 200 euroa ja kuten aiemmin sanoin tulee tämä varsin tylsä kohde olemaan jatkossa noin 50% säästöön menevän rahan loppusijoituspaikkana.
Ja tämän lisäksi tietenkin 50 euron kk-säästö OP Maailma indeksiin.
Salkussa kasvua tapahtui joka osa-alueella suurimpana osakkeissa jossa kasvua eniten ajoi Tokmanni, Nokia ja Sampo
Eli numeroina tämä äsköinen sekamelska vielä
Pääoman muutos +67 euroa
Salkun kuukausituotto +128 euroa
Netto-omaisuus 16824 euroa
Ensi kuu tulemaan olemaan todennäköisesti myös hivenen köyhän puoleinen sillä alkukuusta menee isompia kulueriä mutta katsotaan miten loppukuun puolella sitten ja josko saisin viimeisteltyä teidän iloksi myös niitä muita kirjoituksia.
keskiviikko 13. helmikuuta 2019
Kuukausikatsausi 1/2019 Tammirallia ja uusia tuulia
Heti alkuun pahoittelut että tämän katsauksen kirjoittaminen venähti melkein helmikuun puoliväliin, mutta se jäi puoli valmiina julkaisemattomiin teksteihin odottamaan viimeistelyä.
Sitten itse asiaan eli tammikuussa oli varsinainen tammiralli pörssissä ja indeksit nousivat noin 10% varsin molli viritteisen syksyn jälkeen.
Salkuni tammikuussa arvo nousi tammikuussa 566 euroa yleisen kehityksen myötä. Suurimpana yksittäisenä nousijana Tokmanni joka nousi komeat 16%. Myös Sammon ja Nokian kehitys ajoivat salkkua ylöspäin kiitettävästi.
Sitten niistä uusista tuulista. Tammikuun alussa kävin avaamassa Osuuspankkiin ASP-tilin johon pyrin säästämään mahdollisimman paljon hylkäämättä kuitenkaan osakemarkkinoita. Saan ASP:ltä korkoa 1+4 % joten se on riskituotto-suhteeltaan varsin verraton sijoituskohde ja alankin käyttämään sitä vertailukohtana pohtiessani uusia kohteita sillä sen tuotto on käytännössä täysin varmaa ja riskitöntä. Sitten toinen asia minun täytyy myöntää syyllistyneeni epäeettiseen sijoittamiseen kokeilun haluisena ihmisenä. Ostin siis kaksi Blue Finance Oy:n C-sarjan sijoitusosaketta Osinkotuottoa.fi palvelusta. Nämä lupaavat 7% vuosituoton ja toistaiseksi ensimmäinen osinko tuli tilille heidän lupaamansa rajoituksen mukaan. Miksi tämä on epäeettistä sijoittamista johtuu siitä että kyseinen yritys rahoittaa näillä osakeanneilla pikavippi bisnestään joka aiheuttaa nyt ei vaan kovin eettistä liiketoimintaa ole.
Mutta se siitä itsekritisoinnista ja takaisin numeroiden pariin.
Uutta pääomaa tuli lisättyä 1149 euroa joka jakaantui seuraavasti:
ASP-tilille 700 euroa
Blue Finance Oy 200 euroa
Verkkokauppa.comia ostin 50 kappaletta 3,98 e hintaan eli 199 euroa
ja kuukausisäästö OP Maailma Indeksi 50 euroa
Hivenen tylsän puoleinen kuukausi mutta odottakaapas vaan helmikuuta kun siitä vasta tylsä näyttääkin olevan tulossa... No ei vaineskaan osaria paukkuu niin paljon että mielenkiinnolla katsoo joka päivä salkkua ja pörssiuutisia. Ja kohtahan sieltä alkaa se kirkas valoilmiökin taas näkymään taivaalla.
lauantai 5. tammikuuta 2019
Kuukausikatsaus 12/2018 Vuoden yhteenveto
Noniin nyt vuoden viimeisen tai no pitäisikö sanoa ensimmäisen kuukausikatsauksen paikka ja samalla vedän yhteen koko viime vuoden sijoitusteni osalta.
Joulukuussa tuli takkiin ja kovaa kiitos osakkeiden joulunpunaisen värin jota näkyi koko kuukauden. Lopputuloksena arvonlaskua joulukuulta suhteellisen maltillinen -393 euroa. Uutta pääomaa sain lisättyä 1530 euroa ja siten ylitin vuoden säästötavoitteeni. Viime kuukausikatsauksessa mainitsemani lomarahat lopulta tulevatkin vasta tammikuun katsaukseen. Mutta mihin sitten käytin tuon 1530 euroa? Varsin tylsästi... eli 500 euroa Bank Norwegian, 250 euroa OP Amerikka sekä Aasia indeksi rahastoon kumpaankin, uuden s-jäsenyyden 100 eurolla, 50 euron kuukausisäästöni OP maailma indeksiin ja ainoana mielenkiintoisena Sammon osto-ohjelmastani 10 kpl 38,00 keskihinnalla tuli tankattua. Eli varsin tylsä ostojen puolesta tämä kuukausi...
Totesin jossain kohtaa kuuta että parempi vähentää salkun katsomista kun huomaa heti sen jälkeen olevansa hieman huonolla tuulella, joten vähensin hetkellisesti sijoitus uutisten sekä salkun kokoaikaista tarkistamista.
Osakesalkussa ainoa positiivisella oleva onkin Telia, mutta jottei epätoivo iske täysin niin osakkeista 65% on alle 10% punaisella, joten hätää ei vielä ole...
Osinkojen osalta oli myös köyhää ja niitä maksoi vain Citycon 12 euron verran.
Sitten koko vuoden yhteenveto:
Tavoitteita:
Arvopaperisalkun koko 10 000 euroa (Tämä siis kaikki muu paitsi Bank Norwegianissa olevat koska siellä vararahasto ja moottoripyörään varatut rahat)
Uusi pääoma 8000 euroa
Koko salkun tuotto 5%
Osinko prosentti 1%
Osinko euroina 50e
Lopputulos:
Salkun koko 31.12 : 9088 euroa syynä epäonnistumiseen lähinnä loppuvuoden vahvasti negatiivinen arvon muutos jota ilman olisi pelkällä pääomalla ylittänyt tavoitteen.
Pääomaa tuli lopulta lisättyä 8107 euroa
Salkun tuotto -6,47% aika pitkälti menee samaan kuin ensimmäinen...
Osinko prosentiksi muodostuis 0,8% tämä jäi näin matalaksi koska lisäsin suurimman osan pääomasta vasta kevään jälkeen jolloin osinkojakaan ei enään juuri herunut.
Osinko euroina 60 Tämä lopulta ylittyi kiitos Cityconin ja tästä on hyvä lähteä ensivuotta kohti.
Pyrin mahdollisimman pian tekemään kirjoituksen ensivuoden tavoitteista ja suunnitelmista.
Hyvää ja tuottoisaa alkanutta vuotta kaikille sijoittaja kollegoille
Joulukuussa tuli takkiin ja kovaa kiitos osakkeiden joulunpunaisen värin jota näkyi koko kuukauden. Lopputuloksena arvonlaskua joulukuulta suhteellisen maltillinen -393 euroa. Uutta pääomaa sain lisättyä 1530 euroa ja siten ylitin vuoden säästötavoitteeni. Viime kuukausikatsauksessa mainitsemani lomarahat lopulta tulevatkin vasta tammikuun katsaukseen. Mutta mihin sitten käytin tuon 1530 euroa? Varsin tylsästi... eli 500 euroa Bank Norwegian, 250 euroa OP Amerikka sekä Aasia indeksi rahastoon kumpaankin, uuden s-jäsenyyden 100 eurolla, 50 euron kuukausisäästöni OP maailma indeksiin ja ainoana mielenkiintoisena Sammon osto-ohjelmastani 10 kpl 38,00 keskihinnalla tuli tankattua. Eli varsin tylsä ostojen puolesta tämä kuukausi...
Totesin jossain kohtaa kuuta että parempi vähentää salkun katsomista kun huomaa heti sen jälkeen olevansa hieman huonolla tuulella, joten vähensin hetkellisesti sijoitus uutisten sekä salkun kokoaikaista tarkistamista.
Osakesalkussa ainoa positiivisella oleva onkin Telia, mutta jottei epätoivo iske täysin niin osakkeista 65% on alle 10% punaisella, joten hätää ei vielä ole...
Osinkojen osalta oli myös köyhää ja niitä maksoi vain Citycon 12 euron verran.
Sitten koko vuoden yhteenveto:
Tavoitteita:
Arvopaperisalkun koko 10 000 euroa (Tämä siis kaikki muu paitsi Bank Norwegianissa olevat koska siellä vararahasto ja moottoripyörään varatut rahat)
Uusi pääoma 8000 euroa
Koko salkun tuotto 5%
Osinko prosentti 1%
Osinko euroina 50e
Lopputulos:
Salkun koko 31.12 : 9088 euroa syynä epäonnistumiseen lähinnä loppuvuoden vahvasti negatiivinen arvon muutos jota ilman olisi pelkällä pääomalla ylittänyt tavoitteen.
Pääomaa tuli lopulta lisättyä 8107 euroa
Salkun tuotto -6,47% aika pitkälti menee samaan kuin ensimmäinen...
Osinko prosentiksi muodostuis 0,8% tämä jäi näin matalaksi koska lisäsin suurimman osan pääomasta vasta kevään jälkeen jolloin osinkojakaan ei enään juuri herunut.
Osinko euroina 60 Tämä lopulta ylittyi kiitos Cityconin ja tästä on hyvä lähteä ensivuotta kohti.
Pyrin mahdollisimman pian tekemään kirjoituksen ensivuoden tavoitteista ja suunnitelmista.
Hyvää ja tuottoisaa alkanutta vuotta kaikille sijoittaja kollegoille
torstai 27. joulukuuta 2018
Pörssin joululahja ja uudenvuoden toivotus
Pörssit ympäri maailman ovat olleet joulumielellä jo lokakuun alusta lähtien ainakin päätellen sen väristä joka on ollut jouluisan punainen. Jouluviikolla indeksit jenkeissä ylittivät jo laskusuhdanteen rajan, mutta edelleen ollaan pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolella. Tämänkertaisen laskun mitä ilmeisimmin laukaisi USA:n ja Kiinan väliset nahistelut yhdistettynä markkinoiden yleiseen hermostuneisuuteen ja FED:in koron nostopaineeseen. Euroopassa korkoja ei ole vielä keretty nostamaan, joten mikäli reaalitalous tulee perässä puolen vuoden päästä alas milläs EKP kavereineen mahtaa enää elvyttää kun ohjauskorot ovat nyt jo negatiiviset? Tämän hetken tilanteessa on jo mielestäni olemassa perusteita jyrkemmällekkin laskulle mikäli kauppasota eskaloituu enemmänkin ja euroopassa sekä amerikanmantereella alkaa laajaalaisempi korkojen nosto, puhumattakaan poliittisesta riskistä jota Trump ikävä kyllä tuo markkinoille valitettavan paljon.
Entäs tästä eteenpäin? Joulun pyhien aikana SP500- ja NASDAQ-indeksit tekivät korjausliikettä ylöspäin sen ollessa jopa 6% luokkaa. Japanissa Nikkei225 jäi maltillisempaan 3,5% kasvuun. Eli toivoa uuden vuoden suhteen on vielä ettei se ala yhtä synkästi kuin keskimääräinen Etelä-Suomen talvi.
Kaiken kaikkiaan vielä ei ole siis syytä myydä koko salkkuaan paniikissa, mutta ei myöskään pantata taloaan ja ostaa kaikkea minkä irti saa. Itse aion istua salkkuni päällä myrskyn yli ja katsotaan sitten miten on onnistanut nuortamiestä. Toivottavasti piditte vähän rennommasta kirjoituksesta välillä.
Entäs tästä eteenpäin? Joulun pyhien aikana SP500- ja NASDAQ-indeksit tekivät korjausliikettä ylöspäin sen ollessa jopa 6% luokkaa. Japanissa Nikkei225 jäi maltillisempaan 3,5% kasvuun. Eli toivoa uuden vuoden suhteen on vielä ettei se ala yhtä synkästi kuin keskimääräinen Etelä-Suomen talvi.
Kaiken kaikkiaan vielä ei ole siis syytä myydä koko salkkuaan paniikissa, mutta ei myöskään pantata taloaan ja ostaa kaikkea minkä irti saa. Itse aion istua salkkuni päällä myrskyn yli ja katsotaan sitten miten on onnistanut nuortamiestä. Toivottavasti piditte vähän rennommasta kirjoituksesta välillä.
keskiviikko 28. marraskuuta 2018
Kuukausikatsaus 11/2018 Pörssiltä suunta hukassa
Joudun tekemään kuukausikatsauksen pari päivää etuajassa loppukuussa edessä olevan muuton takia, mutta seuraavana vuorossa järjestyksessä ensimmäinen kuukausikatsaus, mitä salkussani on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana. Kuukausi oli taloudellisesti varsin tylsä vaikka markkinoilla mentiin ylös ja alas riippuen päivästä. Myös muiden kiireiden takia tuli talousuutisia seurattua hieman normaalia vähemmän.
Eli alkuun toimenpiteet: Lisäsin heti alkukuusta Bank Norwegianiin 1000e (jonka tosin nostin pois loppukuusta uuden puhelimen ostoa varten sekä moottoripyörävarusteisiin joita sai halvalla Black fridaysta) eli sen osalta plusmiinus nolla. Mutta sitten oikeat ostot eli ostin Black fridayn pörssi alennusmyynnistä Sampoa osto-ohjelmani lähtöhinnan alituttua. Lopputuloksena 12kpl osakkeita 39,39 euron keskihinnalla. Toivottavasti Sampo jatkaa alamäkeään, jotta pääsee ostoksille vielä lisää. Muuten ei tullut muuta kuin kuukausisäästösopimukseni mukainen 50 euron OP-maailma indeksi merkintä.
Kukkarossa tuntui myös tallettamani vuokravakuus joka oli 1220 euroa, jonka merkitsen hieman virheellisesti kokonaisvarallisuudessani korkosijoituksiin.
Salkun osakkeissa ei suuria arvonmuutoksia kuun aikana tullut suuntaan tai toiseen suurimpana Stora Enson -15% kuukausi. Harmittaa vaan kun lähes kaikkien tuotto näyttää punaista…
Tein pienen muutoksen seuranta exceliini eli lisäsin 2018 osingon perusteella lasketun 2019 vuoden osinko ennusteen. Tältä erää joulukuulle jää säästettäväksi 1645 euroa niin olen tämän vuoden 8000 euron säästötavoitteessa. Toki näillä näkymin saan vietyä sen jopa yli 2500 euron riippuen missä vaiheessa kuuta saan lomarahat että kerkeääkö joulukuun katsaukseen vai vasta tammikuulle. Mutta sitten tämän kuun numeroiden pariin
Kaiken kaikkiaan varallisuuteni kasvoi 2041 euroa
Saadut osingot: verkkokauppa.com 2,51 e (Tämä palautettu takaisin yritykselle moninkerroin uuden puhelimen muodossa)
Salkun tuotto: hyvin vaatimaton mutta onneksi positiivinen sentään eli +27 euroa vaikka Helsingin pörssin indeksi näyttää prosentin negatiivistä tältä kuulta.
Toivottavasti ensikuu menee taas ylöspäin vaihteeksi…
keskiviikko 14. marraskuuta 2018
Kuinka varaudun markkinoiden laskuun?
Bear markets aka karhumarkkinat aka laskusuhdanne eli pidempi ajanjakso jolloin pörssikurssit laskevat lähes jatkuvasti on kaikkien sijoittajien painajainen. Vai onko sittenkään?
Aloittelevalle sijoittajalle laskusuhdanteeseen sijoittamisen aloittaminen on henkisesti erittäin rankkaa koska kaikki mitä ostat on lähes samantien miinuksella ja tuntuu vain että menetät rahaa. Todellisuudessa saat kokoajan samalla rahalla enemmän ja enemmän tulevaisuuden tuloa itsellesi. Eli varsinkin aloittelevalle sijoittajalle laskusuhdanne on hyvä asia. Entä jo markkinoilla pitkään olleet sijoittajat ja heidän varallisuutensa? Pitkällä sijoitushorisontilla olevat sijoittajat kokemuksesta tietävätkin jo että nyt tulee ostopaikkoja ja heillä onkin jo osto-ohjelmat valmiiksi tehtynä valmiina odottamaan vain ostorajojen alituksia. Eli heistä ei tarvitse murehtia he kyllä tietävät mitä tehdä. Sitten itse asiaan eli pyrin tässä kirjoittamaan auki miten olen itse varautunut laskumarkkinoihin ottamatta tässä vielä kantaa milloin tämän kaltainen ajanjakso olisi alkamassa.
Laskusuhdanteeseen varautuminen täytyy aloittaa jo silloin kun kurssit vielä nousevat, sillä kun huomaat laskukauden alkaneen olet jo todennäköisesti myöhässä. Käytännön toimenpiteitä sitten miten sitten valmistautua laskuun:
- Ensimmäinen on aina tärkein ja tämä olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin ennen aloittamista eli sijoitussuunnitelma ja siinä erityisesti sijoitushorisontti eli kuinka pitkäksi ajaksi olet valmis sitomaan pääomasi sijoituksiin. Itselläni sijoitushorisontti on yli 50 vuotta eli yksittäisistä markkinalaskuista ei tarvitse murehtia jo markkinoilla olevan pääoman osalta. Tässä erityisesti kannattaa itselle alleviivata että vaikka tuntuu pahalta katsoa salkkua ja joka huutaa punaista ei ostoja kannata keskeyttää siinä kohtaa.
- Taloudellinenpuskuri eli pieni vararahasto, josta pystyy maksamaan elämisen yllättäen tulevat suuremmat kulut jotta ei tarvitse laskusuhdanteessa myydä osakkeitaan tappiolla. Itse pyrin kasvattamaan tämän 2000 euroon sen tällä hetkellä ollessa 1000 euroa.
- Sijoituspuskuri eli taloudellisesta puskurista erillinen tili/rahavaranto joka varattu osakkeiden ostoon hyvien paikkojen tullessa tai osto-ohjelmien aktivoituessa. Tämän hetkinen tilanne tämän osalta pyöreä 0 euroa, mutta lähikuukausien aikana tulee tilanne muuttumaan.
- Osto-ohjelmat eli tee etukäteen jo osakkeiden osto-ohjelmat, jossa lasket etukäteen mitä osaketta ostat millä kurssilla ja kuinka paljon käyttäen sijoituspuskurista otettavia likvidejä varoja. Osto-ohjelmien idea on että heti ensimmäisenä laskukuukautena et osta koko sjoituspuskuriasi tyhjäksi sen jälkeen todeten että laskun jatkuessa ei sinulla ole enää enempää rahaa ostaa jolloin jäät laskun hyödystä paitsi. Osto-ohjelmissa kannattaa ostojen väli olla prosenttuaalinen tai sopivat euromäärät. Ohjelman alinhinta kannattaa myös laittaa riittävän alas, jotta ostettavaa riittää todella. Siihen miten suunnittelet osto-ohjelman yksittäisen oston osake kappalemäärän on pääosin kaksi tapaa: ensimmäisessa yksittäiset kaupat ovat aina yhtä suuria. Toisessa hinnan alentuessa lisätään ostettavaa osakemäärää, jolloin koko osto-ohjelman toteutuessa saat joko osakkeita enemmän tai ainakin saman osakemäärän edullisempaan keskihintaa. Riskinä tosin on ohjelman kesken jääminen, jolloin et välttämättä pääse kokonaisuudessaan käyttämään sijoituspuskuriasi.
- Painota defensiivisiä osakkeita eli osakkeita joiden toimiala ja tuloksenteko kyky ei ole niin riippuvainen ympäröivästä suhdanteesta. Tämän kaltaiset yritykset eivät perinteisesti laske yhtä paljon kuin indeksit ja ovat siten turvallisempia. Esimerkkejä defensiivisistä yrityksistä joista tällä hetkellä odottelen ostopaikkaa on perinteisempinä Sampo ja Kone ja vähän tuoreempana tapauksena Harvia.
- Säilytä malttisi! Tuskin se maailmanloppu tulee vaikka kuinka siltä näyttäisi, joten vaikka pahalta tuntuu jatka ostoja suunnitelman mukaan sillä tulet vielä kiittämään siitä itseäsi.
Loppukevennyksenä yksi kuolemattomista sijoitusviisauksista, joista tämän kertaisen on esittänyt Baron Rothschild:
”Buy when there is blood in the streets even if the blood is your own”
Toivottavasti tästä on apua nuoremmille sijoittajille ennemmin tai myöhemmin tuleville karhunmarkkinoilla ja miksei myös kokeneemmille sijoittajille. Kaikilta on myös tervetullutta kommentit sekä ehdotukset mistä haluaisitte minun kirjoittavan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kuukausikatsaus 4 ja 5/19 myöhässä mutta tulossa...
Noniin nyt on vihdoin juhannuksen pyhinä aikaa taas kirjoitella... Ollut vähän turhankin kiireinen ja ei ole kerennyt tänne edes kuukausikat...
-
Noniin nyt on vihdoin juhannuksen pyhinä aikaa taas kirjoitella... Ollut vähän turhankin kiireinen ja ei ole kerennyt tänne edes kuukausikat...
-
Noniin tehdääs nyt tämäkin alta pois kun pääsi unohtumaan melkein puoleen kuuhun saakka. Eli mitäs viime kuussa taas tapahtuikaan? Pidetään...
-
Heti alkuun pahoittelut että tämän katsauksen kirjoittaminen venähti melkein helmikuun puoliväliin, mutta se jäi puoli valmiina julkaisematt...